Tämä kirjoitus avaa blogisarjan, joka paljastaa Eximian kehittämän uuden oppimisratkaisun ja seuraa tuonnempana matkan edistymistä.

Eximia käynnisti vuodenvaihteessa 2016–2017 kansainvälistymis- ja teknologiaprojektin, jonka aikana olemme kehittäneet uudenlaista oppimisratkaisua. Tulemme julkaisemaan ensimmäisen version tästä joulukuussa 2020. Ennen julkaisua – ja sen jälkeen – käsittelemme Eximian blogissa erilaisia oppimisen ja koulutuksen teemoja tulevaisuutta silmällä pitäen, uusia näkökantoja ottaen ja nykykäytäntöjä haastaen. Tavoitteenamme on antaa uudenlaisia näkökulmia ja samalla ajoittain valottaa Eximian kehittämää ratkaisua. Lopuksi tarkoituksenamme on tiedottaa uudesta palvelustamme kiinnostuneita.

Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu paljon oppivelvollisuuden pidentämisestä ja maksuttomista oppimateriaaleista. Toisen asteen ilmaisten oppimateriaalien tullessa olisi syytä miettiä, mihin suuntaan koulutus on menossa ja mitä oppimateriaali itse asiassa tarkoittaa. Pidättäydytäänkö perinteisessä materiaalissa, vai otetaanko huomioon myös oppimista tehostavat ohjelmistot?

Eximia on kehittänyt palvelun, joka tehostaa oppimista uudella tavalla. Kaikki halukkaat pääsevät kokeilemaan palvelua ilmaiseksi. Pian julkaistava versio 1.0 ei tietenkään ole se, mihin loppujen lopuksi tähtäämme – lopulliseen tavoitteeseen on pitkä matka, ja tehtävää on vielä paljon. Maailman markkinoilla samankaltaista teknologiaa hyödyntää kolme muuta kilpailijaa, joilla on vastaavan tyyppinen tekoälypohjainen ratkaisu. Nämä kilpailijat eivät ole kaikista pienimpiä. Olemmekin todella kiinnostavassa seurassa tulevaisuutta ajatellen.

Kehittämämme ratkaisun tarkoituksena on levitä laajasti kansainvälisille markkinoille. Uskomme, että uudenlaisella, nykyaikaisella konseptilla on mahdollisuuksia. Eri kielialueita on nyt 10, tulevaisuudessa ehkä enemmänkin.

Matka on ollut raskas ja niellyt resursseja. Seuraava vaihe tulee nielemään varoja rutkasti, vaikka teknologiamme on liiketoimintamielessä edullisesti skaalautuva. Uudessa liiketoiminnassa ja teknologisessa ratkaisussa on tärkeää olla tekemättä liian yltiöpäisiä investointeja ja pitää tavoite selvänä. Oleellista on, että me itse tiedämme missä vaiheessa olemme ja mitkä ovat tavoitteemme, unohtamatta toimintaympäristön tarkastelua.

Tällä matkalla Eximiasta, valmennus- ja koulutusyhtiöstä, on kehittynyt vahva oppimisen edistäjä ja teknologiaosaaja. Uskomme, että tämä suunta on meille toimintaympäristöä ajatellen se paras. Maailma digitalisoituu ja automatisoituu. Uudet teknologiat edistävät kaikilla toimialoilla suorituksia tarkemmiksi ja paremmiksi kuin aikaisemmin, ihmisen rooli muuttuu toteuttajasta suunnittelijaksi ja kehittäjäksi.

Oppimisliiketoiminta alkaa kiehtoa pikkuhiljaa, viihteen ja muiden palveluiden digitalisoitumisen jälkeen, myös isoja toimijoita. Viihteestä tai pelimaailmasta ei ole pitkä matka oppimiseen. Oppimisen algoritmit ja tekoäly tuovat tullessaan mullistavia ratkaisuja, ja alan merkittävien toimijoiden on oltava pelissä mukana ja investoitava omiin teknologioihinsa. Sanoman Santillana-kauppa on tästä hyvä osoitus. Sanoma osti vastikään espanjalaisen oppimateriaalikustantajan Santillana Spainin. Sanoma ei vain ostanut itse yritystä, sen teknologiaa tai nykyistä tuloksentekokykyä, vaan samalla myös keskeisen aseman espanjankielisessä koulutusmarkkinassa, jossa se voi saavuttaa sen uuden strategian mukaiset tavoitteet. Santillana on mahtitekijä Etelä-Amerikassa. Latinalainen Amerikka on teknologisesti tilanteessa, jossa sopivalla ja hyvällä koulutusohjelmistolla voi saavuttaa merkittävän markkina-aseman.

Globaalit EdTech-markkinat kasvavat 404 miljardiin dollariin 2025 mennessä. Kasvu voi olla koronasta johtuen jopa hurjempaa. Kyse ei ole loppujen lopuksi siitä, kehitetäänkö jokin voittava teknologia. Tarjoilla tulee olemaan erilaisia ratkaisuja sisältäviä, teknologisiin investointeihin ja kehittämiseen kykenevien yhtiöiden ja toimijoiden kehittämiä palveluita.

 

A small company with a vision, direction and goal – let´s see how it does!

 

This post opens a series of blog posts that reveal a new learning solution developed by Eximia and follow the progress of the trip later on.

At the turn of the year 2016–2017, Eximia launched an internationalization and technology project, during which we have developed a new kind of learning solution. We will be publishing the first version of this in December 2020. Before and after the publication, we will cover various learning and education themes with a view to the future, taking new perspectives and challenging current practices in these blogs. Our goal is to give new perspectives and from time to time shed light on the solution developed by Eximia. Finally, we intend to inform those interested in our new service.

Recently, there has been a lot of public talk about extending compulsory education and free learning materials. With free secondary learning materials, one should think about where the education is going and what the ”learning material” actually means. Are traditional materials being withheld, or are learning-enhancing software also being considered?

Eximia has developed a service that enhances learning in a new way. Anyone interested can try the service for free. Of course, the soon-to-be-released version 1.0 is not what we are ultimately aiming for – there is a long way to go towards the ultimate goal, and much remains to be done. In the global market, similar technology is being exploited by three other competitors with a similar type of AI solution. These competitors are not the smallest of all. We will be in really interesting company.

The purpose of the solution we have developed is to spread widely to the international market. We believe that a new, modern concept has potential. There are now 10 different language areas in the solution, maybe even more in the future.

The journey has been heavy and swallowed up resources. The next step will swallow funds heavily, even though our technology is advantageously scalable in a business sense. In a new business and technological solution, it is important not to make excessive investments and keep the goal clear. It is essential that we ourselves know what stage we are at and what our goals are, not forgetting to look at the operating environment.

On this journey, Eximia, a coaching and training company, has developed into a strong learning facilitator and technology expert. We believe that this direction is the best for us in terms of the operating environment. The world is digitalizing and automating. New technologies are driving performance in all industries to be more accurate and better than before, so the role of the person is changing from implementer to designer and developer.

The learning business is slowly beginning to fascinate, after the digitalisation of entertainment and other services, including big players. There is no long way to learn about entertainment or the game world. Learning algorithms and artificial intelligence are coming up with revolutionary solutions, and major players in the industry need to be involved in the game and invest in their own technologies. Sanoma’s Santillana store is a good example of this. Sanoma recently acquired Spanish educational publisher Santillana Spain. Sanoma not only acquired the company itself, its technology or current profitability, but also a key position in the Spanish-language education market, where it can achieve the goals of its new strategy. Santillana is a powerhouse in South America. Latin America is technologically in a situation where suitable and good educational software can achieve a significant market position.

The global EdTech market will grow to $ 404 billion by 2025. Growth can be even wilder due to the corona. After all, it is not a question of developing a winning technology. There will be services with different solutions, developed by companies and actors capable of technological investment and development.