Derbyn yliopisto on yltänyt maailman 50:n parhaan yliopiston joukkoon (Guardian University Guide 2015), UK 30:n parhaan joukkoon (Guardian University Guide 2019), ja useat sen tarjoamat tutkinnot ovat yltäneet Iso-Britannian viideksi parhaan joukkoon. Derbyn yliopisto takaakin opiskelijalleen arvostetun tutkinnon ja korkean opetustason tarjoten taiteen, liiketalouden, kasvatustieteen, teknisten alojen, terveys- ja hoitotieteiden, oikeus-, humanistisen- ja sosiaalitieteiden ja luonnontieteiden opintoja.

 

Kansainvälisessä yliopistossa opiskelee 1700 ulkomaalaista opiskelijaa yli 100 eri maasta, ja se on valittu Iso-Britannian parhaimmaksi kansainvälisten opiskelijoiden tukemisessa. Ykköspaikan se on lunastanut myös vertailussa muun muassa käytännön asioissa avustamisessa, oppimisympäristöissä ja opetustilojen osalta. Laajan kurssitarjottimensa ja usean eri tutkintosisältöjä yhdistelyn mahdollistava opiskelu houkuttelevat opiskelijoita. Derbyn yliopistolla on lisäksi hyvät suhteet muihin korkeakouluihin ympäri maailman, mikä tarjoaa opiskelijoille loistavan ponnahduslaudan edelleen kansainvälistymiseen.

Hakeminen ja vaatimukset

Ensimmäinen hakukierros syksyllä alkaviin opintoihin päättyy 15.1. ja viimeinen hakuaika syksyllä alkaviin opintoihin on saman vuoden 30.6. Tämän jälkeen voit hakea vapaaksi jääviä paikkoja vielä täydennyshauissa (Clearing) aina elokuulle saakka.

Hakeminen

Hakuprosessia varten täytyy täyttää hakulomake sekä lähettää Personal Statement- ja suosituskirje yliopistolle. Autamme sinua täyttämään hakulomakkeen ja pidämme huolta, että hakemuksesi yltää vaadittuun tasoon. Eximia toimii University of Derbyn Suomen edustajana, joten meiltä saat kaiken tarvittavan tiedon yliopistosta, kursseista, vaatimuksista ja hakemisesta. Haku alkaa ottamalla yhteytttä opintoneuvojallemme, joka antaa sinulle lisäohjeita. Kaikki palvelumme ja apumme haun kanssa on täysin ilmaista.

Sisäänpääsyvaatimukset

Riittävän hyvät arvosanat ylioppilastutkintotodistuksessa tai muussa toisen asteen päättötodistuksessa. Ylioppilastodistuksen vähimmäisarvosana C.

Riittävä englannin kielen taito. Tämä tarkoittaa sekä kandidaatin että maisterivaiheen opintoihin pyrkivillä vähintään 6.0 IELTS –kokeesta tai C arvosanaa ylioppilaskirjoituksista. Eximian opintoneuvojat auttavat varaamaan kokeen.

Joillekin aloille saattaa olla lisävaatimuksia, kuten esim. portfolio eli näytekansio (taide, muoti, tiedotusoppi) tai Skype-haastattelu (terveystieteet). Lisäksi matemaattisilla ja tietojenkäsittelytieteen aloilla vaaditaan tietojenkäsittelytieteen osaamista. Sisäänpääsy on kuitenkin pääsääntöisesti paljon helpompaa kuin Suomessa vastaaviin yliopistoihin.

 

Opiskelu Derbyn yliopistossa

Opiskelijoiden käytössä on henkilökohtainen mentori, joka tukee jokaista opiskelijaa läpi opintojensa. Derbyssä opiskelevien mieleen ovat myös työelämän tilaamat tutkimusprojektit ja harjoitustyöt, joissa pääsee tekemään aitoja toimeksiantoja yrityksen tai organisaation tarpeisiin. Opetusryhmien koko pidetään pienenä, joten opiskelijat saavat paljon henkilökohtaista neuvontaa ja oppivat tuntemaan toisensa hyvin. Jokaisella kampuksella on oma kirjastonsa laajoine kirjavalikoimineen ja opiskelijoiden käytössä ovat tietokoneluokat ja ryhmätyöhuoneet. Tiloja on uusittu äskettäin yli 150 miljoonan punnan edestä, joten opiskelijat todella pääsevät nauttimaan nykyaikaisista ja laadukkaista puitteista.

Yleinen tyytyväisyys opiskeluun Derbyn yliopistossa sai hyvät tulokset (86%) kansallisessa tyytyväisyysmittauksessa (National Student Survey 2014) ja työllistymisprosentti oli huippuluokkaa: 96,7% on päässyt töihin tai jatko-opintoihin pian valmistumisen jälkeen!

Kansainvälisten opiskelijoiden suosiman yliopiston esittelyvideon voit katsoa alta, kun taas pääset yliopisto-opiskelija Tamzinin My Day-videoon klikkaamalla tästä. Seuraa Derbyn yliopiston menoa myös Twitterissä!

 

Perinteisten kandidaatin ja maisterin tutkintojen lisäksi opiskelijoiden on mahdollista valita yhdistelmätutkinto, joka antaa mahdollisuuden yhdistää jopa kolmea eri tieteenalaa! Mikäli oma tulevaisuuden ala ei ole täysin selvillä tai olet kiinnostunut useammasta tutkinnosta, yhdistelmätutkinto (Joint Honours) voi siis olla ratkaisu. Työelämässä pidetään arvossaan moniosaajia, jotka pystyvät tarjoamaan osaamistaan useampaan tehtävään tai palvelemaan laajempaa asiakaskuntaa. Opiskelijoiden suusta kuulet totuuden – klikkaa tästä katsomaan videoita eri tutkintoja suorittavien kokemuksista. Edellämainittuun Joint Honours-tutkintoon saat ensikosketuksen taas katsomalla alla olevan videon.

Kandidaatin tutkinnot

University of Derbyssä voit lukea lähes mitä tieteenalaa tahansa – kauppatieteistä tietotekniikkaan ja taideaineista nuorisotyöhön. Löydä itsellesi sopiva tutkinto tai eri aineiden yhdistelmä klikkaamalla alla olevaa linkkiä!

Kattava listaus eri kandidaatintutkinnoista ja opintoaloista. Yhdistelmäopinnoista lue lisää täältä.

Maisterin tutkinnot

Maisteriopintoja on tarjolla seuraavien tiedekuntien valikoimissa:

Business
Engineering & Technology
Education
Art & Design
Law, Humanities & Social Sciences
Health and Social Care
Lue lisää eri tiedekuntien maisteritutkintojen sisällöstä lisää klikkaamalla tätä linkkiä.

Voit lisäksi suorittaa joitakin tutkintoja täysin verkossa. Tämä vaihtoehto sopii jo työelämässä uraa tehneille tai heille, jotka toivovat täydentävänsä aikaisempaa koulutustaustaansa. Lue University of Derbyn verkko-opinnoista lisää täältä.

Opiskelijavaihto

Rikasta CV:täsi ja koe paras opiskeluvuotesi – lähde vaihtoon! Kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä vaihtoon Erasmus+ -ohjelman kautta. Vaihtojaksot opintojen tai töiden parissa ovat pituudeltaan 3-12 kuukautta toisessa EU-maassa. Pääset tutustumaan uuteen maahan, opit ymmärtämään toista kulttuuria ja saat elinikäisiä ystäviä. Erasmus+-tuki auttaa rahallisesti ja mahdollistaa opinnot toisessa yliopistossa. Kohteita on yli 33 yhteistyömaassa!

 

Derby

 

Derby sijaitsee keskellä Englantia hyvien kulkuyhteyksien varrella. Elintaso on korkea, työmahdollisuudet hyvät ja elinkustannukset Iso-Britannian alhaisimmat! Derbyssä työllisyysaste (96,7%) on erittäin hyvä ja talouskasvu tuntuu alueella. Yliopistosta valmistuvilla työllisyysnäkymät ovat erittäin positiiviset. Lontooseen matkaa on 1,5h ja juna vie kätevästi niin suurkaupungin sykkeeseen kuin kohti Skotlannin uljaita maastoja. Isompia kaupunkeja ympärillä ovat Birmingham, Nottingham ja Sheffield, eikä pitkä matka ole Manchesteriin tai Liverpooliinkaan! Derby on turvallinen kaupunki ja sen ympäristö on vehreää ja luonnonkaunista seutua, jossa Peak Districtin kansallispuiston luontoelämykset ja ikivihreä metsä kutsuvat kulkijaa. Siirtymät ja asioiden hoitaminen käy kätevästi pyöräillen ja kävellen – ne ovatkin erittäin suosittuja kulkumuotoja näppärän kokoisessa perusbrittiläisessä kaupungissa. Derbyssä järjestetään myös kulttuuriin, musiikkiin ja taiteeseen liittyviä tapahtumia ja festareita kuten Derby Jazz Festival.

Derbyn kaupunkikeskus on kaunis ja tarjoaa ostoskeskuksia kuten yli 190 liikkeen Intu. Shoppailtavaa löytyy myös pienistä putiikeista ympäri kaupungin ja lisäksi kaupungissa on hyviä urheilumahdollisuuksia, mukavia ravintoloita ja illanviettopaikkoja etenkin historiallisella Cathedral Quarter –alueella. Pubeissa ja ravintoloissa opiskelijat on huomioitu edullisemmilla hinnoilla! Eri maiden ruokatarjonta on vahvasti esillä ruokapaikoissa; löydät Derbystä italialaista, intialaista, japanilaista ja thai-keittiön antimia, kuten myös tunnetut ruokaketjut Zizzi, TGI Fridays, Nando´s, Frankie & Bennie´s ja paljon edullisia takeway-ravintoloita.